Elämä ja toiminta maaseudulla ovat olleet yhteiskuntatieteilijöiden tutkimuskohteena niin pitkään kuin on ollut yhteiskuntatieteitä. Samaa voidaan sanoa myös yhteiskuntatieteellisen maaseutuopetuksen kohdalta. Yksittäisinä tutkimuksina ja opintoina maaseutukysymykset ovat olleet esillä suomalaisessa yliopisto-opetuksessa jo pitkään. Maaseutua ja sen toimintoja on myös kautta aikain kehitetty niin tuotannollisin kuin sosiaalisin innovaatioin.
Maaseutukysymys ajankohtaistui kuitenkin uudella tavalla Suomessa 1960 ja -70 lukujen suuren rakennemuutoksen keskellä. Suuri muutto herätti niin tutkijat kuin maaseudun tulevaisuudesta huolestuneet päättäjät ja virkamiehet. Tuossa liikehdinnässä alkuun pantiin niin kylätoimintaliike kuin maaseutupolitiikkakin. Tästä liikehdinnästä voidaan pienenä, mutta kuvaavana esimerkkinä mainita valtionhallinnon virkamiesten, tutkijoiden ja kansalaisjärjestöjen toimijoiden keskustelufoorumina toiminut, Helsingissä vuonna 1971 perustettu, Maaseudun suunnittelun seura. Sen kantoi osaltaan keskustelua maaseutututkimuksesta, politiikasta ja maaseudun kehittämisestä parinkymmenen vuoden ajan.
Myös yliopistomaailmassa tehtiin tuohon aikaan tärkeitä aloitteita ja avauksia. 1980-luvun puolivälissä esimerkiksi Helsingin yliopiston maatalous-metsätieteelliseen tiedekuntaan suunniteltiin yhteiskuntatieteellisen maaseutututkimuksen / maaseutusosiologian professuuria. Professuuria ei kuitenkaan tullut. Hieman myöhemmin Euroopan laajuinen maaseutukampanja (1988) nosti konkreettisesti ja laajasti esiin maaseudun uhkaavat kehitysnäkymät. Syntyi yhteiskunnallinen keskustelu, joka avasi tietä aiempaa aktiivisemmalle maaseudun kehittämiselle ja maaseutupolitiikalle, niille syntyi vahva yhteiskunnallinen tilaus. Vuoteen 1988 voidaan paaluttaa myös maaseutupolitiikan organisoitumisen alku.
Maaseutupolitiikan vahvistuminen lavensi maaseutututkimuksen rahoitusmahdollisuuksia, tämä mahdollisti uusien tutkijoiden mukaantulon. Alan tutkijat ja maaseudun kehittämisestä kiinnostuneet henkilöt alkoivat 1990-luvun alussa vapaamuotoisesti rakentaa aiempaa laajempaa yhteistyötä vuosittaisten tutkijatapaamisten merkeissä. Ensimmäinen tapaaminen järjestettiin Mikkelin maalaiskunnassa vuonna 1992. Tapahtuman organisoi kolme vuotta aiemmin perustettu, Mikkelissä toimiva Helsingin yliopiston maaseudun tutkimus- ja koulutuskeskus. Tapaaminen oli tuolloin otsikoitu kylätutkijatapaamiseksi.
Vuotta myöhemmin (1993) perustettiin Maaseudun uusi aika -lehti alan julkaisufoorumiksi. Lehti perustettiin joensuulaiset tutkijoiden aloitteesta. Tämän verkostoitumiskehityksen jatkumona, perustettiin vuonna 1999 Ilomantsissa Maaseudun uusi aika -yhdistys, joka otti julkaistavakseen myös Maaseudun uusi aika -lehden. Siihen asti lehti oli ollut Maaseutupolitiikan yhteistyöryhmän erillisprojekti. Niin lehti, tapaamiset kuin yhdistyskin vahvistivat tutkijoiden ja kehittäjien vuorovaikutusta ja instituutioita. Näin syntyneen verkoston myötä käsitys maaseutututkimuksen kentästä ja sen kehitysmahdollisuuksista vankkeni. Maaseutututkijayhteisön identiteetti jäsentyi näiden toimien myötä entistä selkeämmäksi.
Nykyisin yhdistyksellä on noin 250 jäsentä. Jäsenistö muodostuu tutkijoista, kehittäjistä ja hallinnon edustajista sekä muista maaseudun tulevaisuudesta kiinnostuneista.
Teksti: Torsti Hyyryläinen 6.10.2006